keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Uusi blogi


Niinhän siinä kävi, että työn, perheen, opiskelun ja sivutyön yhteensovittaminen ei jättänyt blogille enää aikaa, ja taisi se inspiraatiokin olla vähissä. Kallion Kielo jäi roikkumaan määrittelemättömälle tauolle jo viime kesänä. 
Nyt sen sijaan kannattaa ottaa seurantaan uusi blogini 

Nähdään siellä harvemmin mutta varmemmin!

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tallinna

Vol. 2


Viime viikonloppuna matkattiin Tallinnaan toisen kerran muutaman viikon sisällä. Tällä kertaa reissu oli kyllä vähän erilainen, aikuisten parin yön huvittelumatka. Vuokrasimme oman asunnon Airbnb:stä aivan vanhan kaupungin kupeesta, ja valinta oli todella erinomainen! Asunto oli juuri sellainen kuin kuvissakin ja kaikki toimi kuten piti. Meidän seitsemän henkilön porukalle löytyi kolme makuuhuonetta ja yksi "poikamiesboxi" alakerrasta. Vessoja oli kaksi ja saunatilat aivan mielettömät. Keittiöstä löytyi tarvittava varustus, mutta ainoastaan aamupalat kokkailimme itse. Ainut miinuspuoli oli ilmastoinnin puuttuminen, jota kuitenkin saimme hyvin paikattua pitämällä ikkunoita auki. 





















Tallinnassa vietettiin leppoisaa vapaa-aikaa, ja tietenkin vähän liian äkkiä sunnuntaipäivä koitti ja oli paluumatkan aika. Tuonne on päästävä ehdottomasti uudestaankin, ja silloin yksi ylimääräinen päivä olisi ehdottomasti oltava. Kiva kesäreissu!

Ps. Tämän kokeilun jälkeen alan käyttämään Airbnb:tä enemmänkin. Pelkkää positiivista!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Ex tempore -reissu

Tallinnaan


Viimeisen lomaviikon alkupäivien säät olivat karmeat ainakin meillä päin. Mitään ei voinut tehdä kuin linnoittautua sisälle, ja mun hermoja alkoi tietysti nyppimään. Siitä se idea sitten lähti, kesän ainoan yhteisen lomaviikon pikareissu Tallinnan risteilylle, ja ihan lyhyesti Tallinnaankin. Hassuinta tässä tietysti on se, että Silja Linen pisteillä saatiin itse risteily 25 eurolla, kun junaliput Helsinkiin maksoivat nelinkertaisesti...huh miten helppoa etelä-suomalaisille tällaiset reissut ovatkaan!


Lähdettiin siis aamupäivästä matkaan, istuskeltiin ihmettelemässä Helsingin vilskettä tovi ja illansuussa kivuttiin laivaan, joka oli siis Silja Europa. Olimme valinneet illan buffet-ajaksi heti ensimmäisen, joka alkoi tuntia ennen laivan lähtöä. Valinta oli tällä kertaa erinomainen, koska näin saimme iltaan aikaa seurata merimatkaa, tutustua laivan tarjontaan ja leikkipaikkoihin, käydä katsomassa saippuakuplashowta (kuulostaa latteammalta kuin olikaan) ja käydä vielä illan päätteeksi lasten discon kautta pyörähtämässä drinkeillä tanssiravintolassa. 





Aamulla meriaamiaisen jälkeen lähdimme käväisemään aurinkoisessa Tallinnassa lyhyellä kävelyllä ja ostoksilla, palaten laivaan hyvissä ajoin. Aikaa maissa oloon olisi ollut neljä tuntia, taisimme käyttää pari tuntia. Tallinnasta lähtöä seurasimme kannelta niin kauan kunnes tuuli alkoi olla niin kova ettei kannella olo ollut enää viihdyttävää. Loppumatka sujuikin kaupoissa kierrellessä ja tietenkin taasen leikkipaikoilla, ne kun vielä ovat aika kova juttu. Illalla kotiin päästyämme olimme aika väsyneitä koko sakki, mutta tyytyväisiä tähän pieneen lomareissuumme. Ei hullumpi risteily, vaikka aluksi ajattelimmekin vähän että onko näin lyhyessä jutussa mitään järkeä :)



tiistai 4. heinäkuuta 2017

Puolen vuoden päivitys

Vaatteet ja kirjat


Vuoden ensimmäisessä postauksessa täällä (klik!) kerroin uudesta haasteestani olla ostamatta uusia vaatteita tänä vuonna. Täällä (klik!) taasen olen viimeksi päivittänyt sekä sitä että kirjahaastetta, ja nyt puolen vuoden jälkeen on aika tutkia tilannetta. Kuvia ei tällä kertaa ole mukana, kamera on melko tarkkaan pysynyt kaapissa tänä kesänä; ehkä pitäisi petrata ja ottaa muutamia kuvia muistoksi vielä loppukesänä. 

Vaatteet:
Huhtikuussa en ostanut ainuttakaan vaatetta! Toukokuussa mukaan kirpparilta tarttui harmaa pitempihelmainen paita, 3€. Kesäkuussa villiinnyin Cubuksella, josta lähdin katsomaan bikineitä. Juu, kyllä ne löytyivät, pakettitarjouksella osta 3, maksa 2, yhdet yläosat ja kahdet alaosat, yhteensä 15,90€. Kaikki kolme osaa sopivat yhteen myös viime kesänä Cubukselta ostamieni biksujen kanssa, joten ei huono ostos. 

Samaisesta liikkeestä päräytin myös kauan etsimäni "lököhousut", joista tulee varmasti yhdet käytetyimmistä vaatteistani pitkään aikaan. Lisäksi ne ovat ihan ehdottomat matkoilla, mukavat, kevyet, siistit. Housuissakin sorruin samaan pakettitarjoukseen, ostin kahdet kuviolliset ja yhdet mustat, hintaan 39,90€. Puolen vuoden aikana vaatteisiin on siis mennyt rahaa 77,20€. 

Kirjat:
Kiire tulee, että sata kirjaa on täynnä marraskuun loppuun mennessä, mutta onneksi loman aikana sain kerättyä hurjan määrän uusia opuksia listaani. Tässä luettuja:

27. Tuula Kallioniemi: Konsta tokaluokkalainen
28. Will Ferguson: Onni tm
29. Walt Disney: Pinokkion seikkailut
30. Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar
31. Leena Ståhlberg, Marjaana Herlevi: Oman näköinen elämä
32. Dave Ulrich: Henkilöstöjohtamisella huipulle
33. Helen Fielding: Bridget Jones vauvapäiväkirja
34. Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta
35. McKinsey&Company: Ideasta kasvuyritykseksi
36. Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu, syömään!
37. Tuomas Milonoff, Riku Rantala: Mad Succes: seikkailijan self help
38. Lars Kepler: Paganini ja paholainen
39. Lars Kepler: Hypnotisoija
40. Lars Kepler: Tulitodistaja
41. Lars Kepler: Nukkumatti
42. Lars Kepler: Vainooja
43. Camilla Läckberg: Majakanvartija
44. Sandra Brown: Matalapainetta
45. Oskari Saari: Aki Hintsa - voittamisen anatomia
46. Plum Sykes: Manhattanin blondit
47. John Verdon: Numeropeli
48. Katherine Pancol: Mimmit 3
49. Robin Cook: Tuomio

Lomalla innostuin pitkästä aikaa kovasti dekkareista, ja ihastuin kovin Lars Keplerin tuotantoon, jota en ollut aiemmin lukenut. Mukaan mahtuu myös hömppää, ja nyt viidentenäkymmenentenä kirjana kesken on matkakirja. Päivitän tilannetta vielä puolivälissä syksyä. 

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus

Tuli ja meni


Juhannus alkaa olla loppusuorilla, mökillä pakkaillaan tavaroita ja valmistaudutaan iltapäivän kotiinpaluuseen. Hassua, että sekin juhla meni taas hujahtaen. 
Aloitimme juhannuksen perinteiseen tapaan Powerparkista. Tällä kertaa olimme siellä vasta aattona, jota emme ole ennen kokeilleetkaan. Illaksi ajelimme mökille saunomaan ja viettämään aikaa. 





Paras kesäruoka: savustettua lohta ja uusia perunoita!


Sää ei tänä vuonna suosinut, mutta pystyimme silti lauantaina istuskelemaan ulkona ja korkkaamaan skumpan, jota en aattoiltana ehtinyt korkata. Skumppa on muuten samaa kuin viimeksikin mökillä (klik!)

Nyt vielä viikko lomaa, mukavaa kesäkuun loppua!